Päivi

  • JoyLifen perustaja ja JoyDance ohjaaja
  • Licenced Zumba instructor, ZIN member
  • Mb - Elämäntaidon valmentaja (Life Coach)
  • Sosionomi (AMK)
  • Ryt 200 Joogatutkinnon opiskelija 2015-2016
  • Ea 1

Työssäni saan toteuttaa intohimojani! Suurin intohimoni ei ole liikunta, vaan ihmisten ohjaaminen. Liikunta tulee heti hyvänä kakkosena.:) Ohjatessani haluan tuottaa ohjattavalleni kokonaisvaltaisen kokemuksen liikunnasta ja omasta itsestään. Mahtavinta palautetta asiakkailta on ollut se, että he kokevat minun olevan läsnä ja tuovan heidän arkeensa aimo annoksen energiaa ja hyvinvointia.

Innostuin tanssista kolmannen lapseni syntymän jälkeen. Koin että saan treenata ja samalla pitää hauskaa, jolloin liikunta arjen keskellä tuli riittävän mielekkääksi tehdä ja jatkaa. Oma henkilökohtainen elämänfilosofiani kattaa juuri tämän: kun teen asioita jotka innostavat ja motivoivat minua, saan tuloksia aikaiseksi ja menestyn muillakin elämän alueilla.

Työssäni haluan jakaa osaamistani. Ensimmäistä kertaa ohjatessani ihmisiä liikunnan parissa, tiesin että tämä on minun juttuni. Lasten ohjaaminen on ollut toinen luontoni koko aikuisikäni. Yrittäjänä minulla on loistava mahdollisuus toteuttaa kolmea osaamisaluettani: Tanssin ja joogan ohjaamista sekä lasten liikunnanohjaamista!

Mottonani toimii tunneiltakin tuttu huudahdus: ”Omalla tyylillä” Oma tyyli on jokaisen paras voimavara elämässä. Kun löytää oman tyylinsä tehdä asioita, ne tuntuvat mielekkäämmiltä ja kaikessa tekemisessä on todellista elämisen meininkiä.

Lämmöllä, Päivi

Asiakkaat kertovat